tiistai 21. tammikuuta 2014

Yli 600 sikaa säkissä - valtion tukemana....




Kameralehdessä oli jälleen asiallinen yhteenvetotaulukko Suomessa valokuvausopetusta tarjoavista kouluista.  29 oppilaitosta. Eivätkä kaikki mukanakaan. Näissä vähintään opintotukimahdollisuus ja useimmissa myös valtion tuki ylläpidolle ja opetukselle. Pikaisesti näyttäisi olevan ainakin valinnan varaa alalle pyrkivälle. Katsoin huolellisesti kaikkien koulujen ilmoittamat nettisivut liitetietoineen. Löytyi yhteensä n.700 aloituspaikkaa vuosittain, yli 200 opettajan opastuksella. Ja lähes täydellinen niiden tietojen puute, joilla olisi mielestäni niihin hakeutuvalle todellista merkitystä. Se viritti paljon hämmentävääkin pohdintaa.

On mahdoton ymmärtää, miksi opiskelijoiden tekemistä kuvista opintojen aikana tai edes jälkeen ei löytynyt mitään näytettävää ja katsottavaa, kuin neljästä koulusta. Ei siis mitään todellista vertailumahdollisuutta eri laitosten laadusta, linjoista ja suuntautumispainotuksista.  Opetustapahtuman todellisesta sisällöstä puhumattakaan.  Verbaalipuolella annetuissa  faktoissa ei  liioin ollut viitteitäkään hintojen muodostuksen perusteista.  Vaikka haarukka oli ilmaisesta yli 7000 € vuodessa. Jos tarjottu sisältö vastaisi hakijan tavoitteita, maksettava  kustannus olisikin toisarvoinen summa, verrattuna hyödynnettyihin tai hukattuihin vuosiin nuoren ihmisen elämästä, kunhan se vastaisi luvattua ammatillista valmiutta uranvalinnan pohjaksi.  Mutta niin ei tällä hetkellä todellakaan ole.  Oppilaitosten ammatillinen anti on selkeästi jatkanut laadullista kirjavoitumista kiihtyvällä vauhdilla.  Realiteeteistä puhumattakaan. Ammatillista onneaan valokuvaustehtävistä etsivälle  tarjolla on lähes pääasiassa sikoja säkissä ja työtilaisuuksia alalla parhaimmillaankin  ehkä 5 prosentille aikanaan ehkä valmistuvista. Opintojen alussa sekin tieto vielä lohduttanee, että oikeasti hyville on aina ja joka kulttuurissa varmasti sekä työtä että tarvetta.   Mutta mahdotonta  huonon pohjan hankkineelle, joka kohtalo odottaa ylivoimaista enemmistöä näitä lähes 700 vuosittain aloittavaa.

Toinen suuntautumista ja sen laatua ennakoiva ja turvaava elementti  puuttui jokaisen oppilaitoksen antamista hakutiedoista.  Nimittäin se, kuka ja millainen, sekä millä kompetenssilla toimiva kouluttaja vastaa henkilökohtaisesti hakijan ammatillisen kivijalan pitkäjänteisestä rakentamisesta ja sen ohjauksesta.  Sensijaan joissakin tiedoissa oli mainittu jopa kymmenittäin vierailijoita.  Eikä yhdessäkään mitään mainintaa alkavien ryhmien  ohjaajan todellisesta ammattikokemuksesta ja sen osoittavista todisteista. Tai edes hänen kuvistaan tai muista sellaisista lähteistä, joista saa käsityksen hänen todellisesta ammattitaidostaan  ja  ansioistaan alan kollegiaalisella kentällä.  Linjavastaavan tai opintoneuvojan nimi sentään löytyi muutamasta, muttei  niitä muita jatkotietoja, joilla olisi tulokselle merkitystä. Erityisesti  ensimmäistä opintopaikkaansa pohdiskelevalle.

Mielestäni sellainen kouluttaja, jonka tuoreita ammatillisia toimeksiantoja ja projekteja on työn alla yleisesti nähtävissä säännöllisesti  opintojen aikanakin, on ainoa järkevä takuu opetussisällön  ajanmukaisuudesta ja laadusta. Samoin se, että hänellä on halua ja tilaisuus nähdä, vastata, verrata ja ohjata koulutettavan koko tuotantoa ja kehittymistä perustaitojen hankinnan ajan. Ainakin parin ensimmäisen kasvuvuoden ajan. Siis kokonaisvaltainen vastuu koulutettavan uran kivijalasta. Se ei tule nimittäin onnistumaan vierailijalaumalta, jolla ei ole edes kollektiivista vastuuta, saatikka näkemystä kunkin opiskelijan siitä kehityskaaresta, jonka jatkuva huomioiminen on ainoa käyttökelpoinen kriteeri  tulokselliseen ohjaustehtävään.  Minun on mahdoton uskoa laitoksellisen kollektiivivastuun laadulliseen tuloksellisuuteen ilman henkilökohtaista turvallista ja pätevää vastuuhenkilöä.  Puolen vuosisadan kokemuksella ja asiaan päätoimisesti vuosikymmeniä paneuduttuani. 

Mielestäni hakeutuminen sellaiseen koulutuspaikkaan tai kouluttajan vastuulle joka ei osaa, kykene tai halua tässä pohdiskelemiani  ammatillisia näytteitä ja pitkäjänteisiä  toimintaperiaatteita julkisesti osoittaa, on sellaista  uhkapeliä, johon ei kenenkään kannata tulevaisuuttaan sijoittaa. Harmi vain, että sitä edelleen maassamme ylläpidetään ja jatkuvasti levitetään vain elinkelvottomien ja tarpeettomien instituutioiden ja työelämäkelvottomien  kouluttajien suojatyöpaikkoina ja tulevien työttömien tuottokoneistona. Jonka lopullisen hinnan maksaa sekä yhteiskunta, että nuoret, ahkerat ja lahjakkaatkin, mutta huijatut yksilöt.

MJK

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. MJK ottaa kantaa vakavaan asiaan. Tarjontaa, koska on kysyntää. Hakijat ovat pääosin sellaisia, jotka karsastavat sellaisia ammatteja, joissa työllistyminen on todennäköistä, mutta ala ei ole nuoren mielestä seksikäs. PAg

    VastaaPoista
  3. Erittäin asiallisia ja relevantteja kysymyksiä! Verrataanpa useamman vuoden koulutuksen käymistä panostuksineen vaikka auton tai asunnon hankintaan. Kuka olisi sellaiseen valmis yhtä suppeiden tietojen varassa?

    PAg:lle vastaisin, että meidän koulutusmaailmassa tarjonnalla ei ole välttämättä mitään tekoa kysynnän kanssa. Kyse on politiikasta.

    Hakijoiden kuvaaminen tuolla tavalla on aika... noh, jääköön sanomatta.

    VastaaPoista
  4. Komppaan Pekkaa siinä mielessä, että vaikka valokuvakoulutus ei mikään savolainen vitsi olekaan, niin kyllä osa vastuusta siirtyy myös kuulijalle, tässä siis koulutukseen hakeutuvalle. Paljon valokuvakoulutusta nähneenä; opettajana, koulutettavana, tutkintotoimikunnan jäsenenä ja muuten vain sivusta seuraajana voin todeta aika syvällä rintaäänellä, että suurimmalla osasta koulutettavista on täysin harhainen kuva itsestään valokuvauksen osaajana ja työelämän vaatimuksista yleensä. Hieman kärjistäen ilmaisten koulutukseen tulevat kuvittelevat olevansa mestareita tai ainakin lahjakkaita, kun on hyvät välineet.

    Toinen harha on se, että valokuvauksen ytimen kuvitellaan olevan siinä, että otetaan hyviä kuvia, joita kollegat kateellisina kiittävät ja muu yleisö on muuten vain haltioissaan. Facebook-sivutkin on näitä "ihania kuvia" ja niiden ylistystä täynnä. Tosiasiassa kun valokuvaajan ammatti on raskas, epävarma ja huonosti palkattu, jossa suurin osa arkista puurtamista kaiken muun kuin valokuvan ottamisen kanssa. Siis juuri sitä, mitä valokuvakoulutukseen tulevat yrittävät epätoivoisesti välttää.

    Kun kysyntä on tätä, niin ei ole ihme, että runsas tarjonta vetää. Moraalinen vastuu tässä minusta on kuitenkin valtakunnallisella tasolla koulutuksesta päättävillä. Yksittäinen oppilaitos ja sen opettajat katsovat vain omaa etuaan, se on heidän oikeutensa kuten kenen tahansa muunkin.

    Tietysti voidaan ajatella kyynisesti, että tällä menetelmällä saadaan luonnonvalinnan kautta seulottua parhaat kuvaajat ammattiin. On se kuitenkin aika raakaa niiden satojen epärealististen toiveiden ja lupausten perässä koulutukseen lähtijöiden kannalta, joiden kohtalona on saada lopuksi Musta Pekka käteen. Tässä pelissä vain pakassa on 54 Mustaa Pekkaa ja vain yksi Lassi Linssi, valokuvaaja. Hänenkin soisin olevan poikamies, sillä valokuvaajan tuloilla on elää korkeintaan hullunkurinen perhe.

    VastaaPoista
  5. Mitenkään toisistamme tietämättä kirjoitimme Matin kanssa jokseenkin samaan aikaan aiheesta blogeihimme. Mainiota. Voisiko ajatella, että tästä alkaisi vihdoinkin keskustelu aiheesta. Toivon niin, mutta pahaa pelkään.
    http://kuvajournalismia.blogspot.fi/2014/01/lehtikuvauksen-opiskelu-suomessa-2013.html

    VastaaPoista