tiistai 27. lokakuuta 2015

Hyvän ja pahan tiedon puu. Hyvästit digitunteille 4.



Olin pitkän viikonlopun virikekylvyssä,. Aloitin Kirjamessuilta ja lopetin Ammattivalokuvaajien syyspäiviin.  Nyt riittää pohdittavaa pitkäksi aikaa.

Joitakin esimerkkejä:

Ihmisen sielua etsitään hänen päästään edelleen. Tutkijat kertoivat kirjassaan nykyisen aivokuvantamisen tarkkuudesta. Henkilön toimintaan vaikuttavat uudet valmiudet  näkyvät hänen aivokuvissaan jopa jo 2 viikon harjoittelun jälkeen.  Ja niiden käyttämättömyydestä aiheutuva häipyminen sieltä suunnilleen yhtä nopeasti.  Harjoitus tekee mestarin. Nyt todistetustikin.  Tässä aivojumpassa minusta on merkittävää  esimerkiksi se tieto, että alzheimerintorjunnassa  toistojen jatkaminen ei auta läheskään yhtä paljon, kuin koko ajan itselle uusien ongelmien ratkaisu. Tätä on tutkittu esimerkiksi vertaamalla  eläkkeelle jäävien taksikuskien aivokuvia vastaaviin bussikuskeihin.

Toinen nyt todistettukin inhimillinen kysymys on se, että äidin tunteilla, tiedoilla ja kokemuksilla  lapsensa sikiövaiheessa on näkyvä ja pysyvä jälki myös jälkeläisen mielessä. Joskus tosin menee vuosikymmeniä, ennen kuin hän se halutessaan onnistuu löytämään. Hyvin lohduttavaa oli myös tieto, että tällainen syntymää ennen pesiytyneen  henkisen geenivirheen vaikutus on usein neutraloitavissa lapsuusajan ympäristön korjaavilla vaikutuksilla. Melkoinen vastuu vanhemmilla muutaman vuoden ikävuoteen asti. Minua jäi kovasti mietityttämään sellainen varhaislapsuus, jonka virikkeistö muodostuu läppäreitten ja tablettien viihdetarjonnasta ja älypuhelinten kylmän lasipinnan kosketuksesta. Kuten on tilanne useassakin tuntemassani perheessä. Minkähänlaisen tunnemaailman he välittävät omille lapsilleen aikanaan.

Edelliset esimerkkejä tiedosta jota meillä ei olisi käytettävissämme ilman tämän päivän tietojen käsittelyn täydellistä digitalisoitumista.  Esimerkiksi siten, että nyt on eri maissa ja yhteisöissä syntyneet kuvatulokset niin tieteen kuin ajanhaaskuun kentillä tarkistettavissa ja vertailtavissa välittömästi ja alkuperäisen laatuisina kuinka monessa paikassa tahansa. Tämä nollaykkösmaailma onkin vasta ensimmäinen todellinen kansainvälinen kieli, joka on tulkittavissa kaikkialla, alasta riippumatta.  Samanlaisena ja –mitallisena.  Ilman sitä kulttuurieroa joka syntyy erilaisten verbaalisten sanojen ja käsitteiden siirtymässä kielestä ja tapaympäristöstä toiseen.  Myös siitä ilmiöstä oli uutta kirjatietoa saatavilla.

Syksyn kirjamessut  ovat minulle aina must tapahtuma ja joka kerta sen käsittämättömän avaruuden häivähdys, minkä ihmiskunta on luonut ihan omassa päässään, ajatuksinen, tietoineen ja tunteineen. Ja muistutus siitä miten vasta tämä digiteknologia on tuonut lähes jokaiselle mahdollisuuden kommunikoida sen kautta kenelle ja minne tahansa, tai saattaa kaiken haluamansa oman ilmaisunsa käytännössä jokseenkin kenen tahansa saataville. Kunhan ei  sekoita välinettä ja viestiä.  Siitä koin myös esimerkin, kun eräs synnyttämänsä tietosisältöisen verbaalisen käsikirjoituksen kallista kustantajalähtöistä jakelijaa turhaan etsinyt, parahti ilmaisen blogikanavan käyttöehdotukselle, ettei hän voi edes kuvitella koskaan valitsevansa julkaisutavakseen mitään niin typerää.  Hänellä  jakomenetelmä taisi ohittaa sisällön mahdollisen merkittävyyden ihmiskunnalle. 

Täysin toisen lähestymistavan  kohtasin loppuviikon  kuvaajatapaamisessa, jossa Andre Boto luennoi ja demonstroi valokuvateostensa tyylimaailmaa. Hänen kuvistaan ja niiden synnystä on useita videoita vapaasti netissäkin ihmeteltävissä. Surrealistiset  valokuvavisiot sinänsä eivät ole mitään uutta, mutta hänen virtuoosimainen  kuvankäsittelyotteensa sai miettimään todella tämänkin ilmaisuvälineen tilannetta ja tulevaisuutta.  Toteutus niissä, kun on jokseenkin yhtä täysin tekijänsä mielikuvituksen ja käden taitojen tulosta kuin maalaustaiteessakin. Viestinnän ehtoja unohtamatta. Digitaalisuus tulee olemaan kaikissa eri menetelmien ja tavoitteiden kuvissa  tasan siveltimen asemassa, toteuttaa kaiken, muttei ole missään kohdassa  määräysvallassa. 

Varmasti ainakin joillakin valokuvaaja-ammatin osa-alueilla kyseinen teknologia tulee poistamaan piirustus ja maalaustaidottomat, sekä myös taide- ja viestintäkoulutusta hankkimattomat menestyvän ja halutun valokuvaajan tehtävistä.  Siinä historia on tehnyt jälleen yhden täyden kierroksen. Aikanaan kuvataiteilijana menestymättömät siirtyivät valokuvatekniikkaan, ja nyt käsin tehtävää kuvantamista ja dynaamista sommittelua ja välööritahtoa hallitsemattomat valokuvaajat ovat selkeässä jo alkaneessa poistoputkessa ammatistaan. Luonnollisesti hitausmomentti pitkittää tätä muutosta, mutta entistä syvemmällä rintaäänellä varoittaisin piirustustaidottomia uranvalinnasta tähän ammattiin.

 Yhtä selkeästi tulee tässä välivaiheessa leipänsä tälläkin kentällä  tienaamaan sekin sekuliryhmä, joiden muut henkilökohtaiset ominaisuudet  pitävät heillä uskollisen asiakaspiirin. Edesmenneen tekstimestarin Helismaan sanoilla, ” onneksi suomalaisilla on niin totaalin huono maku, ettei meilläkään ole hädänpäivää”.

Sokerina viikonlopun pohjalla olikin sitten yhden tytärystävistäni, Tiina Puputin,  harkittu ja huolella valmisteltu mestarinäyte ” Kaksi kirjaa kivijalaksi” valokuvakoulutuksesta.  Siinä oli hyödynnetty pitkä kuvataiteen ja –sommittelun perinne sekä viestinnän ikuiset perustotuudet  ja niiden sovittaminen tämän päivään teknologiaan ja alalla toimivien todelliseen tarpeeseen. Se oli maino osoitus siitä, että aikaa kestävä teksti, visuaalisuus ja myös tunne on edelleen välitettävissä digitekniikan perusmenetelmillä siten, että se on vastaanottajansa helposti omaksuttavissa. Käyttökuva tulee meidän ennakoitavissamme olevassa maailmassa varmasti olemaan edelleen tarpeen ja kehittymään teknologisten nykymuutostenkin vahvistamana.


MJK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti